Noxbosta kotiuduttuani ja Roudan haettuani hoidosta olin niin väsynyt että nukahdin varmaan viidessä minuutissa syvään uneen. Kotona oltiin oltu puolenyön aikaan ja Routa rupesi heti painimaan muitten kanssa kun se näki ne taas viikonlopun jälkeen, vaikkakin jouduin ne erottamaan yöksi toisistaan sillä olin niin väsynyt enkä jaksanut kuunnella sitä painiöninää. Kaikki näytti olevan varsin normaalisti.
Pahaa oloa ei pojulla kauaa kestänyt ja Roudan kipitettyä petiin, päätin minäkin mennä takaisin vällyjen väliin. Kauaa en ehtinyt nukkumaan kun heräsin samaan ääneen uudestaan, kello oli nyt 7.35. Nousin ylös ja marssin suoraan keittiöön sotkemaan Roudalle vatsaa rauhoittavaa seosta. Tähän aikaan Routa ei ollut vielä kovinkaan nuutunut vaikka selkeästi oksentaminen otti voimille ja herra oli aavistuksen väsynyt.
Inupekt, nutriplus, vesiseoksen syötyään, poju meni takaisin nukkumaan ja vähän vaikutti sille että asiat lähtevät oikenemaan tästä, kunnes havahduin oksentamiseen uudelleen noin yhdentoista maissa. Nyt Routa oli jo selkeästi nuutunut ja väsynyt. Löysä vatsa oli muuttunut täysin vesiripuliksi ja suhteellisen tyyni Petra oli muuttunut hysteeriseksi itkumasiinaksi. Ruiskut, nutrisalit ja toipilasruoat kehiin, nyt alkoi pakkojuotto kun Routa ei enää itse suostunut vesikupilla käymään. Samantien lähti myös paniikkikyselyt kasvattajille että miten edetä ja miten toimia. Pääpointit tiesinkin mutta jotenkin ohjeiden kuuleminen kokeneen ihmisen suusta helpotti omaa oloani jonkun verran.
Päivä meni siinä kun pidin Routaa karanteenissa muista pojista, sekä juotin herraa n. tunnin välein. Mikään ei oikein kuitenkaan tuntunut auttavan, oksentaminen onneksi loppui ja Routa rupesi itsekkin juomaan, vaikkei sillä näyttänyt olevan vaikutusta suuntaan eikä toiseen. Loppujen lopuksi minun oli pakko käydä nesteyttämässä Routa eläinlääkärissä.
Puolen tunnin ja 25ml liuoksen jälkeen, Routa piristyi huomattavasti. Playpenissä olo muuttui sietämättömäksi ja sen repiminen ja pureminen alkoi välittömästi. Nyt maistui myös vesi paljon paremmin ja minunkin stressini lievittyi hetkeksi. Aamulla Routa oli edelleen hieman paremmassa kunnossa mutta ei todellakaan niin hyvässä kuin illalla nesteytyksen jälkeen. Pohdin uutta käyntiä eläinlääkärillä mutta en nähnyt sitä tarpeelliseksi kun Routa joi hyvin itse ja sen lisäksi minä juotin/syötin sitä säännöllisesti ja usein. Näillä mentiin loppupäivä.
Keskiviikkona huomasin että myös Usva oireilee samanlla tavalla kuin Routa. Mielialani romahti entisestään, enkä voinut muuta kuin itkeä. Edelliset valvotut yöt tekivät tehtävänsä ja minä en jaksanut. Olin luvannut tulla kotiin juhannukseksi ja päätin pakata kimpsuni ja suunnata kotiin. Siellä minulla olisi tukiverkosto jotka pystyisivät pitelemään frettiä kiinni jos joutuisin nesteyttämään joitain niistä. Kotiin tultuani oli minulla vastassa ihana äiti joka oli siivonnut pojille oman pienen huoneen meidän eteiseemme. Se oli täydellinen toipilashuone ja vaikka ilmeni että jokainen pojista oli sairaana huolimatta siitä kuinka olin yrittänyt pitää frettejä erossa toisistaan, en ollut enää aivan niin masentunut asiasta vaan tiesin että vanhempani auttaisivat minua varmasti jos en jossain vaiheessa enää pystyisi pysymään hereillä.
Voin kertoa, että neljä ripuloivaa frettiä pienessä huoneessa ovat aikamoinen hajupommi. En ymmärrä miten noin pieni eläin pystyy haisemaan niin järkyttävän pahalle ollessaan kipeänä.
Onnekseni keskiviikko-illasta eteenpäin asiat alkoivat sujua hienosti ja kukaan muu freteistäni ei edes ehtinyt mennä niin huonoon kuntoon kuin Routa. Perjantaina kaikkien vatsat olivat suht hyvällä mallilla ja ainoastaan kahden fretin ulosteet olivat vielä kellertävän rakeista mössöä, ja kalkkunan jauhelihakin rupesi maistumaan pienille potilaille loistavasti. Voitte kuvitella minun ilmeeni kun kaikki neljä paastoilevaa ja pahoinvoivaa frettiä alkoivat itse hakeutua ruoan ääreen ja söivät itse. Minun ei pitänyt enää pakkoruokkia, ainoastaan juottaa muutaman tunnin välein nestetasapainon ylläpitämiseksi. Helpotus oli suuri.
Sunnuntaina kun olin ajelemassa takaisin Jyväskylään mietin vain miten onnekas olin että selvisin näinkin "vähällä", onneksi on olemassa ihanat kasvattajat joille voi heti mennä avautumaan ongelmistaan jos niitä ilmenee ja he ovat aina valmiina auttamaan.
Koska epäilen hyvin vahvasti että kyseinen tauti on se pahamaineisin vatsatauti freteille eli ECE, päätin pitää taukoa frettinäyttelyistä ennalta määräämättömän ajan. Veikkaan että meidät nähdään seuraavan kerran Capitalissa mutta en mene vannomaan, sillä en halua todellakaan että kukaan muu fretti sairastuu tähän samaan tautiin, varsinkaan meidän kauttamme. Meidän onneksemme kaikki frettini ovat alle 4v jolloin selviytyminen pahemmista taudeista on huomattavasti helpompi kuin vanhemmilla freteillä.
